Kesätyö ja harjoittelu
Foster Wheeler Energia Oy tarjoaa opiskelijoille mielenkiintoisia mahdollisuuksia tutustua työelämään, kartuttaa työkokemusta ja oppia uutta alan parhaiden ammattilaisten parissa.
Teemme yhteistyötä useiden yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa. Kasvumme ja halumme kehittyä jatkuvasti avaavat opiskelijoille säännöllisesti hyviä aiheita ja mahdollisuuksia diplomitöiden, gradujen ja muiden opinnäytetöiden tekemiseen. Tarjoamme nuorille kesäharjoittelupaikkoja sekä mahdollisuuksia opintoihin kuuluviin työharjoitteluihin, esim. 1-6 kk ajaksi.
Monet työntekijöistämme ovat aloittaneet Foster Wheeler-uransa jo opiskelijana. Haluamme kasvattaa lahjakkaita opiskelijoita tuleviksi fosterilaisiksi. Oletko Sinä kiinnostunut merkityksellisestä ja mielenkiintoisesta työstä alansa johtavassa yrityksessä?
Haemme energiseen joukkoomme harjoittelijoita ja lopputyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin Varkauden toimipisteeseemme. Opiskelet esimerkiksi energiatekniikkaa, kone- ja automaatiotekniikkaa, tuotantotaloutta tai liiketoimintaa. Otamme harjoittelijoita pääsääntöisesti toisesta vuosikurssista eteenpäin.
Edellytämme alan yliopisto-, korkeakoulu- tai AMK-opintoja sekä mielellään aikaisempaa työkokemusta. Arvostamme tietoteknisiä taitoja, hyvää englannin kielen osaamista sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Voit hakea harjoittelu- ja lopputyöpaikkaa Foster Wheeler Energia Oy:stä täyttämällä avoimen hakemuksen tästä linkistä.
Kerro meille itsestäsi ja määrittele hakemukseen millaisista tehtävistä olet kiinnostunut, liitä mukaan myös cv ja opintorekisteriote. Muuta kautta lähetettyihin hakemuksiin emme valitettavasti voi reagoida.
Haku vuoden 2012 kesätyöpaikkoihin päättyi 31.3.2012.